Olen kärsinyt muutaman viikon inspiraation puutteesta ja taiteellisen itsetunnon menettämisestä. Kävin kirjastossa lainaamassa muutaman kirjan ja tänään kun mies katsoi telkkaria, menin makuuhuoneeseen tutkimaan erästä kirjaa. Se käsittelee yhtä lempitaiteilijoistani, Frida Kahloa. Kirja on englanninkielinen ja siinä paneudutaan hänen taiteellisiin tuotoksiinsa, hänestä on kirjoitettu myös elämänkerta, jonka seuraavaksi aion lukea. Ja muistini mukaan on olemassa myös jonkinnäköinen Frida Kahlon päiväkirja, joka myös pitäisi tutkia. Ihailen tätä naista ja hänen tuotoksiaan suuresti.

Frida Kahlo (1907-1954) oli meksikolainen taidemaalari. tunnettiin tuskaa, kuoleman läsnäoloa ja elon pimeää puolta ilmaisevista maalauksistaan. Kahlo maalasi laajan sarjan inhorealistisia omakuvia. Hän käytti voimakkaita värejä tyylillä, joka oli saanut vaikutteita Meksikon alkuperäiskansojen kulttuurista, mutta hänen tyylissään oli myös eurooppalaisia vaikutteita realismista, symbolismista ja surrealismista. Omaan kokemukseen perustuvat työt ovat usein hätkähdyttävän voimakkaita kivun ja naisten ankaran elämän kuvauksia. Kahlon 143 maalauksesta 55 on omakuvia, jotka sisältävät henkilökohtaista symboliikkaa ja havainnollista ruumiin kuvausta. Kahloon vaikutti myös Meksikon alkuperäiskulttuuri, mikä näkyy kirkkaina väreinä sekä realismin ja symbolismin sekoituksena.

Fridan ollessa nuori hän joutui liikenneonnettomuuteen. Häneltä murtui mm. selkäranka sekä lantio ja rautainen tanko lävisti hänen kohtunsa. Lääkärit sanoivat ettei hän enää kävele. Vaan kyllä, hän käveli. Hän eli jatkuvan kivun kanssa. Kaiken tarmonsa hän kohdisti maalaamiseen. Mietin, että olisiko Frida Kahlosta tullut yhtä suurenmoista maalaria ilman tuota kyseistä onnettomuutta? Ehkä, ehkä ei.

Frida oli naimisissa Diego Riveran kanssa, samainen mies aikoinaan "löyti hänen taiteelliset lahjansa". Suhde ei ollut helppo, Diego petti Fridaa mm. naisen oman siskon kanssa. He erosivat, mutta avioituivat uudelleen. Myös tämä myrskyisä, mutta silti rakkaudentäyteinen parisuhde vaikutti Fridan töihin ja taiteellisuuteen. Kaiken tämän keskellä Frida sai vielä keskenmenon.

Voi, Frida. Sinä ihana nainen, jolla oli yhdistyneet kulmakarvat ja hieman viiksiä ylähuulessa. Sait kestää niin paljon paskaa elämässä. Mutta jotenkin, minulla on sellainen tunne, että hän oli myös erittäin onnellinen. Ainakin aika ajoin. Hän oli vahva nainen, jolla oli vallankumoukselliset mielipiteet ja tapa tehdä taidetta. Maalaaminen on varmasti pelastanut hänet monta kertaa. Niinkuin minutkin. En ole kärsinyt samalla tavalla kuin Frida, mutta omalla tavallani samaistun tähän meksikolaiseen jumalattareen.

Frida sanoi "Maalaan oman todellisuuteni." Niin minäkin teen. Tai ainakin pyrin siihen. On vaikeaa löytää oma tyyli ja erottua joukosta, mutta piirrän ja maalaan siksi koska rakastan sitä. Se on minulle vapautta. Vapautta olla juuri se, mikä olen. Pyytämättä keneltäkään anteeksi. Se tekee minusta nöyrän ihmisen.

Aion käydä huomenna uudestaan läpi samaisen kirjan ja aloitan seuraavan, joka käsittelee Salvador Dalin maalauksia.

Fridan kirjaa lukiessani rakastuin taiteilijaan entistä enemmän. Tuntui melkein kuin olisin katsonut hänen sieluunsa. Surrealistinen runoilija ja esseisti, Andre Breton kuvaili Frida Kahlon taidetta "Rusetiksi pommin ympärillä". En tiedä, mutta minusta ei voisi kauniimmin ilmaista. Toivoisin, että joku sanoisi omista töistäni samalla tavalla. Jonain päivänä.