Lihava Korppi siirtyy Vuodatuksen saloista Bloggeriin.

En pahemmin pidä tästä kyseisestä sivusta, joten aion kokeilla nyt bloggeria. Kiitoksia lukijoille, jos teitä on ollut!

Voitte jatkaa seuraamistani osoitteessa

http://lihavakorppi.blogspot.fi/

 

Nytpä on pari kertaa testattu uusi, rankennettu treeni ja voin kertoa että on tehokas! Kyllä pitää pusertaa että jaksaa tehdä viimeiset liikkeet loppuun, mutta mä kyllä nautin tuollaisesta rääkkäämisestä. Varsinkin kun tietää, että koko ajan kehittyy ja parin viikon päästä jaksaa tehdä sen treenin paremmin ja tietenkin se, että kunto kasvaa, paino putoaa ja tervehtyy koko ajan! Mulla ei oo ollu selkäkipuja ollenkaan! En käynyt vaa'alla viikonloppuna, en haluaisi tehdä siitä pakonomaista. Voisin käydä vaikka parin viikon välein, se tuntuisi sopivalta. Mutta mittasin lantion, koska muutama viikko sitten ostamani collegehousut tuntuivat löysille, ja olihan sieltä lähtenyt taas 2 cm pois! Eli yhteensä 4 cm! Tuli aika mainio fiilis!

Viikonlopussa oli henkisellä tasolla niin hyviä kuin huonoja hetkiä. En jaksa niistä nyt sen enempää avautua tänne, koska haluaisin vaan unohtaa kaikki ne paskat hetket ja olot, mitä niitä enää vatvomaan ja pahentamaan omaa mieltään. Mies onneksi taisi viimein tajuta, että senkin pitää mennä sinne psykologille. Yritetään tässä nyt vaan uskoa hyvään ja helpompaan huomiseen. Voisihan tässä paljon huonomminkin mennä, mutta minä olen niin helvetin huolehtivaista sorttia, että teen sillä elämästäni vaikeampaa kun kannan toisesta huolta enemmän kuin itsestäni. Oikeastaan unohdan itseni todella monta kertaa, kun vain ajattelen toista. Mutta uskotaan nyt siihen parempaan huomiseen, jookos? Mulla on tänään terapia, ajattelin viedä terapeutilleni itse tekemän kortin alkavan talven piristykseksi. Oon tehnyt muutamia kortteja ja aion taas lähetellä niitä ympäri Suomea. Toisten ilahduttaminen on kivaa.

Olen ollut nyt ilman alkoholia jo monta viikkoa. Ei ole tehnyt yhtään tiukkaa, en ole oikein koskaan välittänyt juomisesta niin paljon. Sokerista eroon pääseminen on ollut mulle huomattavasti hankalampaa. Vieläkin tulee välillä todella pahoja herkkuhimoja, toivoisin että ne jo menisivät hevonkuuseen! Olen ollut miehestäni ylpeä, kun hän on pitänyt lupauksensa, eli ei ole juonut viikonloppuna kahta päivää putkeen. Vaikkei hän sitä niin usein ole tehnytkään, niin ne kerrat ahdistivat minua aina järjettömän paljon. Nyt hän on ottanut vain yhtenä päivänä, eli perjantaina. Olen siitä hänelle hyvin hyvin kiitollinen. Ei sillä, että tykkäisin katsella sit kaksin käsin ryyppäämistä perjantainakaan, mutta en viitsi motkottaa jokaisesta asiasta. Ei mua niin paljon haittaa sen kännissä oleminen jos ollaan kotona, mutta ihmisten ilmoilla minua alkaa hävettää väkisin. Hän ei ole missään nimessä väkivaltainen tai muuta yleistä, mutta hän on silti niin erilainen humalassa... Juttelee yleensä ihan ihmejuttuja. Ja no, on outo. En pidä siitä, en voi sille mitään... Mutta yksi päivä viikosta on vähän, kyllä se on kestettävä. Mutta silti jos voisin, poistaisin koko alkoholin tästä maailmasta, itse asiassa kaikki huumaavat aineet. Hitsi kun pääsisi tupakasta eroon... Se on tällä hetkellä ainut terveydellinen paheeni.

Mites teillä on lähtenyt viikko käyntiin? Pientä kannustusta tarvitsee varmasti itse kukin, maanantai kun ei ole päivistä helpoin :)

 

Kävin pyörähtämässä ystäväni luona toisella paikkakunnalla, jossa itse ennen asuin, aivan extempore. Mies lupasi vahtia koiraa, joten minä pääsin pitkästä aikaa tapaamaan ystävääni. Oli ihana nähdä häntä, sitä tuntee olevansa niin eri tavalla elossa kun saa olla ystäviensä seurassa, jotka ovat olleet elämässäni vuosikaudet. Teimme hänen kanssaan kotitreenini, olin aikaisemmin päivällä ennen terapiaa käynyt ostamassa tsempparin neuvosta 5 kg painot ja voi tsiisös miten paljon ne toivat lisätehoa siihen treeniin. Ihme kyllä, seuraavana aamuna ei paikkoja kolottanut, venyttely taitaa olla aika ihme juttu.

Lähdin ystäväni mukana töihin, hän on hevostenhoitaja. Aikoinaan kun olin sairaslomalla, kävin paljon hoitamassa heppoja kyseisellä tallilla, ihan oman aikani kuluksi ja hevosethan on todella terapeuttisia! Vein hepoja ulos, vaihdoin vesiä, harjasin ja paijasin ja kuvailin, kuten yleensä. Ehdin myös moikkaamaan paria muutakin hyvää ystävää. Iltapäivällä menimme käyttämään koiria ulkona, koko päivälle tuli siis sopivasti hyvää hyötyliikuntaa ja ruokavaliossa pysyin täysin. Illalla kävimme saunassa.

Illan kulkua varjosti kuitenkin se, etten saanut miestäni puhelimen päähän. Minusta tulee aivan hysteerinen, jos hän ei vastaa. Se on ehkä tyhmää ja idioottimaista, mutta mielessäni alkaa vilistä kaiken maailman kauhukuvia ja huolestun todella, todella pahasti. Yritin soittaa hänelle monta tuntia, mutta ei vastausta. Järki sanoi, että hän on laittanut puhelimen äänettömälle, mutta sairas mieleni väitti kovasti kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Olin myös huolissani koirastani, entä jos hänellekin on tapahtunut jotain. Otin rauhoittavan, sillä muuten en olisi pystynyt nukkumaan. Luotin siihen että kun mies menee nukkumaan, hän katsoo puhelintaan ja soittaa. Heräsin puoli neljän aikaan vessakäynnille, eikä puhelimeen ollut tullut mitään. Minut valtasi aivan järkyttävä kauhu. En pystynyt enää nukkumaan. Pyörin sängyssä ja lopulta nousin, heitin vaatteet niskaan ja päätin lähteä. Minua hävetti kovasti mennä herättämään ystäväni sekoilujeni takia keskellä yötä, että lähden tästä ajamaan kotiin kun en tiedä missä mies on. Naurettavaa, mutta se pelko oli minulle niin totta. Hän kuitenkin ymmärsi täysin. Ajelin kovaa vauhtia mökille, ja olisin varmasti saanut sakot. Pelkäsin koko matkan ja tuntui että aika sekä kilometrit matelevat. En pystynyt edes itkemään. Sitten saavuin mökin pihaan ja mieheni auto oli pihassa, helpotuksen tunne valtasi mielen, mutta olin vihainen. Paukutin ovea ja hän tuli avaamaan silmät unisina. Olin niin onnellinen nähdessäni koirani, mutta tunsin todella kovaa suuttumusta miestäni kohtaan. Koin, ettei hän välitä paskan vertaa missä olen tai mitä teen, ettei voi vaivautua vastaamaan puhelimeen tai soittamaan, että miten minulla on mennyt. Aamulla hän pyysi anteeksi, mutta emme ole puhuneet tästä vielä sen enempää ja se minun on pakko tehdä. Tunnen itseni todella katkeraksi ja inhoan tätä tunnetta, kun luulen ettei hän välitä eikä rakasta. Minun mielestä kuitenkin ilmoittaminen on ihan normaalia kun puoliso on toisella paikkakunnalla, minä ainakin haluaisin soitella kerran päivässä ja kuulla toisen äänen. Sillä vaikka minulla oli todella hauskaa, oli kuitenkin ikävä. En tiedä mikä siinä on niin vaikeaa tajuta, että ikävöin ja ennen kaikkea huolehdin.

No, se siitä. Elämä jatkuu ja tämä asia saadaan varmasti sovittua. Tänään ajattelin tehdä pitkän lenkin ja huomenna taas kotitreenin. Pt teki siitä hieman rankemman nyt, jännittää miten jaksan sen tehdä. Laitetaanpa loppuun vielä keventävä kuva maanantai- illallta. Olin haravoimassa ulkona ja taivaalla näkyi muutama kaunis, vaaleanpunainen pilvi.

Olen kärsinyt monta päivää todella pahoista herkkuhimoista, ne yleensä iskevät illalla. Päässä pyörii pizza, hampurilainen, patonki, suklaa, keksit, kahvileivät, jätskit, lakut... Hermot ovat olleet todella, todella kireällä muutamana iltana. Olen syönyt pahimpaan himoon omenan tai purukumia, mutta himo ei vaan lähde. Onneksi mieheni on kannustanut minua, että olen niin hyvällä tiellä nyt ettei kannata retkahtaa. Ja hän on oikeassa. En missään nimessä halua palata siihen samaan vanhaan läskeilyyn joka on tehnyt minusta sairaalloisen ylipainoisen. Tiedän, että tahdonvoiman ja tuen avulla pystyn pysymään lujana.

Täytyy kyllä sanoa, että olen saanut syödä tosi hyvin! Ajattelin jakaa kanssanne muutaman herkullisen valokuvan ruuista, joita saan nauttia! Minua huvittaa, kun ihmiset puhuvat dieeteistä ja siitä ettei mitään saa syödä! Paskanmarjat! Syödähän saa vaikka miten paljon! Kunhan vaan syö terveellisesti. Mausteet ovat tärkeässä asemassa, kasviksistakin saa loihdittua vaikka mitä herkkuja kun vaan haluaa käyttää hieman mielikuvitusta. En ole kaivannut ollenkaan pastaa ja riisiä, perunasta puhumattakaan. Pähkinät ja siemenet ovat olleet ihana juttu! Niitä paahdettuina pari-kolme ruokalusikallista päivässä paljaaltaan tai vaikka salaatin kanssa, ai että! Tässäpä olisi nyt muutama valokuva herkuista!

Tässä on salaatti, joka sisältää jäävuori- ja tammenlehtisalaattia, kurkkua ja tomaattia, retiisiä, omenaa sekä paahdettuja cashew- ja saksanpähkinöitä. Tammenlehtisalaatin voi vaihtaa esim. rucolaan. Sopii mainiosti niin kalan kuin kanan kanssa!

Uunijuurekset ovat herkkuani! Tässä on lanttua ja porkkanaa pilkottuina sekä valkosipulin kynsiä. Ennen uuniin laittamista lorautin kasvisten päälle hieman valkosipuliöljyä ja ripautin rakuunaa, timjamia ja mustapippuria.

Tässä esimerkkilounas. Pippurilohta, tomaattia ja herkullista valkosipuli-herne-kukkakaalipyrettä! Kasvispyreet ovat todella hyvä tapa korvata perunamuusi! Keitin kasvikset vaan vedessä, lisäsin nokareen alpro soya levitettä, hieman pippuria ja suolaa, sekä paaaaaljon valkosipulia. Soseutin ja avot. Jos haluaa, voi makua lisätä kermalla ja voilla, mutta minä itse pysyn vielä tällä hetkellä tiukkana sellaisten suhteen :)

Kertokaa ihmeessä omia lempireseptejänne!? Tykkään ruuanlaitosta ja olisin todella innokas kuulemaan mistä te pidätte!

Tänään se päivä oli, vaa'alla käynti päivä. Olin ihan paniikissa, "entä jos en ole laihtunut", ajattelin. Kävin kuitenkin ja vaaka näytti 5 kg vähemmän. En voi väittää, että olisin ollut täysin tyytyväinen tulokseen, mielessäni olin toivonut suurempaa pudotusta. Mies kuitenkin sanoi että se on todella hyvä tulos. Ja kun itsekin alan ajattelemaan, että se on viisi maitopurkkia, viisi kilon jauhosäkkiä tai kymmenen voipakettia, niin kyllähän se on aika paljon. Mittasin myös vyötärön ja lantion, ja niistä oli lähtenyt molemmista 2 cm. Jos siis mittasin oikein, se on aina semmosta säätämistä. Mutta pääasia on se, että tuloksia on syntynyt!

Samaa rataa jatketaan, itsekuri on pidettävä ja vielä jos saisi motivaatiota hieman ylöspäin liikunnassa. Tämä loppuviikko oli nimittäin vähän huono. :/ Keskiviikkona olin niin laiska, etten liikkunut ollenkaan, torstaina kävin kyllä kävelemässä ja eilen tein treenin. Mutta molemmat vitutti aluksi. Tätä mä just oon pelänny, että milloin motivaatio alkaa tippumaan ja rupeen kyllästymään. Mun pitää kertoa tästä tsempparille jos tämä jatkuu. Liikkua kuitenkin pitää, vaikka laihdutuksessa 80% koostuu ruokavaliosta ja 20% liikunnasta. Hah, meinaa tulla taas näitä itsensä huijaamisjuttuja. Haluaisin kuitenkin, että liikunta jäisi osaksi elämääni loppuiäksi. Ettei kävisi niin, että tavoitteeseen päästyäni heitän painot nurkkaan ja aloitan samanlaisen sohvalla löhöilyn ja suklaan märsyämisen kuin aikaisemmin. Ei, niin se ei toimi. Tämä on elämäntaparemontti, eli loppullinen elämäntapojen muutos. Että sitten kun se paino on pudonnut,niin se kans pysyy siinä! Onko teillä motivaattori vinkkejä? Tarvitsen kannustusta! Tie on vielä pitkä, mutta aion kulkea sen loppuun. Minähän laihdun, saatana!