Viikonloppu meni musiikin merkeissä. Mökki muuttui hetkessä äänitysstudioksi, mieheni bändi nauhoitti tulevan demonsa täällä. Viikonloppu oli oikein mukava ja hauska, vaikka tunnustettakoon että lauantaina mua vitutti se, että mieheni joi kaksi päivää. Näytin hetkellisesti vitutukseni kaikkien nähden ja kuullen ja kyllä sitten hävettikin taas vaihteeksi. Toisaalta pitäisi ymmärtää, että tätä se rokkimusiikki on.. ainakin olevinaan. Eikä ne bändin kesken kovin usein pääse tämmösessä miljöössä nauhottelemaan, oleskelemaan ja saunomaan yhdessä. Juttelin bändin rumpalin kanssa samalla kun lämmitimme saunaa. Pyysin anteeksi käyttäytymistäni ja sanoin että haluan avautua hieman.

Kerroin hänelle siitä, kuinka isäni joi kaikki viikonloput sen jälkeen kun he äidin kanssa erosivat. Kuinka isä haukkui ja alisti minua (sitä se teki kyllä selvinkin päin). Pelkäsin monta vuotta. Sitten jouduin katselemaan kotona isäpuoleni tuurijuoppoilua koko teini-ikäni, eikä hänkään aikoinaan ollut kovinkaan hyväpäinen humalassa. Pelko ja häpeä olivat jatkuvana seurana. En halua mennä minkään tapahtumien yksityiskohtiin, mutta se oli hirveää. Sanoin rumpalille, että minä en halua pelätä loppuelämääni. En kestäisi jos miehelleni tulisi alkoholista ongelma, olen katsellut, itkenyt, pelännyt ja hävennyt tarpeeksi. Entä jos kalja onkin jokin päivä number one? Se kai siitä sitten. Kyllä hän kai ymmärsi. Mutta sanoi myös että mieheni on rauhoittunut todella paljon sen jälkeen kun tapasi minut. Kerroin hänelle myös seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jota koin lapsena. En kuitenkaan kertonut, kenen toimesta tämä tapahtui. Enkä taida olla valmis kertomaan siitä teillekään. Tämäkin tapahtui tekijän ollessa alkoholin vaikutuksen alaisena, itse olin 9- vuotias.

En hakenut huomiota kertoessani hänelle  nämä asiat, vaan jonkinlaista ymmärrystä. Ehkä olen itsekäs, kun haluan että mieheni ystävät eivät ajattelisi minusta pahaa. Jotenkin minusta tuntui tämän jälkeen, että hän (rumpali) ymmärsikin minua paremmin. Etten todellakaan halua olla mikään natsityttöystävä,joka motkottaa jokaisesta kaljasta. En motkota jos otetaan kaljaa yhtenä iltana, mutta jos juominen menee kaksipäiväiseksi niin kyllä minua se alkaa väkisinkin ahdistamaan. Hah.. siinä muuten kun olin kettuuntunut miehelleni hänen juomisestaan, maistuin vitutukseeni pilveä. Rumpali polttelee sitä silloin tällöin ja otin parit savut hänen jointistaan. Olen aina ollut huumeita vastaan ja pelännyt  niitä, enkä koskaan aiemmin tarttunut tilaisuuteen. Minulle on tarjottu monta kertaa pilveä ja aina olen kieltäytynyt. Nyt kuitenkin sorruin ja maistoin. En saanut mitään ihme oloja, sillä otin vain parit savut. Hetkellinen heh heh- tunne valtasi kyllä mielen, mutta ei mitään erikoista. Eiköhän tämä kuitenkin kokeiluksi jää, en halua tulla riippuvaiseksi mihinkään huumeeseen.. Tai no, olenhan minä tietysti riippuvainen tupakasta mutta on se sentään laillista. Vielä.

Haluanpa palata hetkeksi takaisin menneisyyteeni. Paitsi että kestin aikaisemmin kertomiani asioita, olin myös koulukiusattu koko peruskoulun ajan. Ja se kiusaaminen ei ollut mitään kevyttä. Isäsuhde oli peräsuolesta ja hänen sekä koulukiusauksen takia minulla on edelleen surkea itsetunto. Ei niin paha kuin aikaisemmin, mutta kuitenkin. Todella suuret pettymykset rakkaudessa ovat olleet minulle myös kova pala. 12- vuotiaasta asti olen ollut jatkuvassa masennuskierteessä. 18-, 22- ja 24- vuotiaana minulla on ollut pahimmat masennuskauteni. Olen ollut todella pohjalla, ollut myös itsetuhoinen ja yrittänyt itsemurhaa. Paniikkihäiriöstä olen kärsinyt useamman vuoden. Kevättalvella luulin selättäneeni masennuksen, mutta olisihan se pitänyt tietää ettei asiat sormia napsauttamalla parane. On todella surullista olla tässä kierteessä, varsinkin kun haluaisi olla terve. Lohduttavaa on se, että alan nyt saada kunnon terapiaa.

Onpa jotenkin valjua ja typeränkuuloista tekstiä. Olen ehkä niin väsynyt viikonlopun emännöinnistä ettei ajatus kulje normaalisti.

Oletteko muuten koskaan uineet yöllä tähtien loisteessa? On muuten hienon näköistä. Kuvasin myös eilen tähtitaivasta saunomisen jälkeen. Tuli aika veikeitä kuvia. Kesti neljä vuotta että sain aikaiseksi ostaa jalustan, nyt sitten tekee mieli testailla sitä. Maalausideoita on yllättävän paljon. Jos huomenna taas tarttuisi tuumasta toimeen, saa maalailla rauhassa kun mies menee töihin. Appiukkokin kehui edellistä tauluani (ihme kyllä!) ja tilasin tänne mökin seinälle maisemataulun. Jotenkin huvittaa, nimittäin vihaan maisematauluja enkä ole koskaan niitä tehnyt. Paitsi ehkä pienenä väritusseilla. Ottaiskohan se semmosen? No ei vaines, kyllä mä yritän parhaani! Olen otettu että jörö appiukkoni tilasi minulta maalauksen. Tätähän minä olen halunnut, elää taiteella. Ei siis pidä valittaa vaan nauttia! Ja maisemamaalauksen tekeminen täytyy ottaa täysin oppimistilanteena! Ei pidä masentua jos menee pilalle, vaan yrittää aina uudestaan. Kuulostinpas ihanan positiiviselta.

TAITEILIJAELÄMÄÄ!